PÄIVÄKIRJAN MERKINTÖJÄ MSC 2011 tapahtumasta.

27. kesäkuuta 2011: Muonio – Kihlangi 45 km:

MSC alkoi aamulla Muoniosta hienossa säässä. Takanaan 45 kaunista kilometriä Muonionjoella, kanoottiporukka nousi maihin Kihlangissa, jossa mentiin saunaan ja yövyttiin leirintäalueella.

Mutta sitä ennen tauko Parkajoella, jossa tarjottiin välipalaa, joka huuhdeltiin alas nokipannukahvilla. Täydellinen sää ja virtaava vesi tekivät kanoottipäivästä hienon elämyksen.

Sitten seurasivat kanoniset kekkerit tai ehkä paremmin sanottuna kanoottikekkerit. Kihlangi oli nimittäin tämän juuri alkaneen Midnight Sun Canoeing (MSC) kanoottiseikkailun ensimmäinen etappi. Ja sitten saapui hyvä kylän väki järjestämään kekkerit, jotka houkuttelivat paikalle kihlangilaisia. Mutta myös väkeä naapurikylistä.

Kekkerit pidettiin vanhassa koulussa aktiivisen kyläyhdistyksen järjestäminä.

Ensin päiväateria jälkiruokineen ja sitten musiikkiviihdettä. Ilman seniorirouvien vapaehtoista työtä kyläkekkereitä ei olisikaan. Illalla oli myös perhokalastuksen alkeiskurssi.

Vapaaehtoinen työ jatkui tiistaiaamuna, kun MSC-porukka nautti oikean aamiaisen, mihin sisältyi rehellinen vanhanaikainen riisiryynipuuro rouvakolmikon järjestämänä.

 

- - - eskimo.jpg

Päätösnumero ensimmäiselle historialliselle MSC-päivälle. Karri Kivinen teki eskimokäännöksen maaliviivalla Kihlangissa.

- - - parkajoki.jpg

Maanantain lounasaika. Midnight Sun Canoeing 2011 on käyttänyt ensimmäisen lepotaukonsa Parkajoella.

- - - trio.jpg

Kauniisti laulava trio, Emma, Louise ja Markus viihdyttivät ruotsiksi, suomeksi, meänkieleksi ja englanniksi.

- - - flugfiske.jpg

Opastusta perhokalastuksesta antoi pajalalainen yrittäjä Lars Munck, joka pitää yllä erämaan tunnetta. Rajajoki on myös tunnettu erinomaisista lohikaloistaan.

 

28. kesäkuuta 2011: Kihlangi – Lappea 70 km

MSC-päivä 2 – pisin päivä koko matkalla.70 km jokea selvitettiin (tauot mukaan lukien) yhteensä yhdessätoista tunnissa.

Päivän ensimmäiset 15 km menivät nopeasti, mutta myöhemmin päivällä alkoi puhaltaa ja eteneminen tuli vaivalloiseksi. Täällä saatiin tukeva, mutta myöhäinen pizzalounas, jota kaikki arvostivat.

Lappeakosken voimakkaat aallot on voitettava ennen kuin lähdetään pois Muonionjoelta ja tullaan Tornionjoen yhtymäkohtaan. Tämä III-luokan koski (plus) ei aiheuttanut melojille mitään suurempia vaikeuksia, vaan se meni todella hyvin kaikilta kahdeksalta kajakilta.

- - - kihlangi-start.jpg

Olosuhteet olivat täydelliset Kihlangista lähdettäessä, eli aurinkoista, lämmintä ja tuuletonta - eikä ollut myöskään sääskiä!

- - - kaalamankoski.jpg

Kumivene tarkkailee melojia Kaalamankoskessa - vene liittyy MSC:n turvaohjelmaan.

- - - kaunijoensuu.jpg

Tässä MSC-melojat ovat juuri alittaneet sillan Kaunisjoensuussa klo 15:20.v

- - - yle-filmare.jpg

Tilanneselostus ennen Lappeakoskea ja YLE:n kuvaaja Olli Kangas voi sitten tehdä dokumenttijuttunsa. YLE:n TV teki viiden minuutin palan MSC 2011 tapahtumasta.

- - - lappeakoski.jpg

MSC-melojat korkeassa aallokossa Lappeakoskessa, johon Muonionjoki päättyy.

 

29. kesäkuuta 2011: Lappea – Lempeän Suvanto 42 km

Keskikesän sää Tornionlaaksossa

Veden lämpötila  18 astetta, kymmenen enemmän ilmassa ja lähes toiset kymmenen auringossa!

Näin ilmaisi asian veteraani Risto Laine kolmen ensimmäisen päivän jälkeen:

- Tähän saakka on ollut kyseessä lähes ylellinen melontamatka, niin suurenmoisesti se on mennyt.

Ei ole vaikeuksia olla yhtä mieltä Riston kanssa, joka puhuu kokemuksesta. Hän on osallistunut moneen Arctic Canoe Race tapahtumaan, moneen muuhun kilpailuun ja muihin pitkiin matkoihin.

- - - laxfiskare-i-bat.jpg

Lohet liikkuvat Lappeassa ylävirtaan samaan aikaan kun melojat ovat juuri aloittaneet matkan etelään, Olli Kangas, kuvaa viimeisen videopätkän tänään aamupäivällä.

- - - r-laine.jpg

- Soisin, että useammat tulisivat ja kokisivat tämän. Alan jo itse odottaa hartaasti vuotta 2012, sanoo Risto Laine naurahtaen.

- - - badtur.jpg

Antti-Pekka Palokangas, Aavasaksa, suo itselleen pulahduksen Tornionjokeen tauon aikana Jarhoisissa, Alex Toolasen, Göteborg kiivetessä kajakkiinsa.

- - - gummiflotte.jpg

Kumivene rantaan kiinnitettynä Lempeän Suvannossa. Annikka Tuohino kiipeää jyrkänteelle samaan aikaan kun kaksi melojaa on menossa päivän etappia kohden.

- - - vattenlekar.jpg

Vesileikkejä illalla. Veljekset Henkka ja Karri Kivinen kokeilevat muutamia vapaatyylin harjoituksia.

 

30. kesäkuuta 2011: Lempeän Suvanto – Svanstein 28 km

Kova vastatuuli ja aika voimakkaita koskia, mutta edelleen aurinkoista. Lepopaikalta Neistenkankaalta tavoitteeseen Svansteiniin oli koko ajan koskea 20 kilometriä. Plus kova vastatuuli…

Oli sikäli jännittävää ja hauskaa, ettei kukaan mennyt kumoon, eikä siten tarvittu turvallisuushenkilöiden toimenpiteitä.

Normaaleissa vedenkorkeuden olosuhteissa näin ei ole tällä matkavälillä. Siinä on kolme koskea ja lisäksi yksi kaksiosainen. Näiden koskien välissä on tyyniä vesiä, jossa voi rentoutua melontapäivien välillä.

Nyt perillä Svansteinissa oli paljon aikaa virkistäytyä, nauttia spa-miljööstä ja kulttuurista/ luontoaktiviteeteista ennen seuraavaa päivää kohti napapiiriä.

- - - vuento-pic.jpg

Tämän tyyppinen vesi oli luonteenomainen matkalla Neistenkankaasta Svansteiniin. Kuva Tornionjoen eteläosasta.

- - - bagarstuga.jpg

Kulttuuritapahtuma Svansteinin mökillä joen rannassa. Täällä oli Westerbergin väki, joilla oli hauska päivä leipomisineen ja sukukokouksineen. Saimme myös mukaamme aivan tuoreen leivän, kiitos.

- - - svanstein.jpg

Lähtö ja tavallisia kanoottipuuhia lähtöä varten – tässä kuva Svansteinista.

1. heinäkuuta 2011: Svanstein – Aavasaksa 35 km

Niinpä oli edessä jo viides päivä ja aamu lupasi tyyntä, pilvetöntä ja lämmintä. Päivän kaksi haastetta, ylittää napapiiri ja laskea Kattilakoski (III-IV) sekä yllätys, joka odotti muutama kilometri ennen seuraavaa etappia. Huumori kukoisti ja noin kymmenen kilometriä etelään sijaitseva napapiiri saavutettiin oltuamme vain 90 minuuttia joella. Siitä tulee tämän jälkeen kunniakirja, joka todistaa, että napapiiri on ylitetty ja vielä Tornionjoella...

Puolen tunnin melonnan jälkeen Kattilaan ja maihinnousu, eväsvoileipiä ja maastoon tutustumista. Nyt seurasi mukavaa melomista, pientä keskustelua ja Ruotsin ja Suomen rantaviivojen tarkastelua. Sitten häämötti näkyviin Aavasaksan - Ylitornion rajasilta ja silta-arkusta etelään (muistona menneistä uittojen ajoista) päätettiin päivän melonta.

Täällä nimittäin odotti päivän suuryllätys – saunalautta!

Kaikki kiipesivät lautalle kuin lapset riemuisaan. Täällä tarjottiin sitten hieman syötävää ja juotavaa sekä sauna ja pulahdus suoraan jokeen. Lautta jatkoi sitten leppoisaan tapaan lipumista virran mukana kohti Aavasaksan etappia. Tähän päättyi MSC 2011:n viides päivä.

- - - saunaflotte.jpg

Keskellä linjaa Juoksengissa paikallinen saunalautta toivotti MSC-melojat tervetulleiksi.

- - - kattilaforsen.jpg

Kattilakoski – tässä tutkitaan tätä voimakasta ja kolmen kilometrin pituista koskea sopivimman väylän löytämiseksi..

- - - kattila-suomi.jpg Tuli laskettavaksi Kattilan aallokko joen suomalaisella puolella.
- - - bastudopp.jpg Saunalautalta jäähdyttelemään!
- - - finlandsbron.jpg

Mahtuukohan saunalautta rajasillan alitse? Kippari kehui, että kyllä savupiippu mahtuu alta. Aivan oikein, tilaa jäi noin kymmenen senttimetriä!

 2. heinäkuuta 2011: Aavasaksa - Korpikylä 33 km

Kaksi hyvin tunnettua koskea odotti päivän loppupuolella, Vuentokoski ja Matkakoski. Mutta ensin osallistuminen suosittuun lohikäärmevenekilpailuun Övertorneålla, jossa Kuiva Gränspaddare järjesti seitsemännen lohkäärmefestivaalinsa.

MSC-joukkue sai osallistua aamun avauserään. Se onnistuttiin voittamaan missä Utbildning Nord oli vastustajana.

Matka kirkonkylään Hedenäsetissä sujui hyvin. Sivuutettiin suuri määrä suvereniteettisaaria, joilla ennen vanhaan oli suuri merkitys maanviljelijöiden heinänkorjuulle molemmin puolin jokirantaa.

Sitten kohti Vuentokoskea. Se oli voimakas ja runsasvetinen.Tässä sattui kumoon meno, jossa turvamelojat auttoivat melojan  turvallisesti rantaan. Sen jälkeen aika kohdata vaikuttava Matkakoski, jota tutkittiin rannalta käsin, ennen kuin lähdettiin mukaan aaltojen leikkiin. Ensimmäisinä laskettelivat Henkka ja Karri, jotka valitsivat hyvän reitin ja pääsivät läpi, jonka kautta myös muut menivät. Kaksi luopui asiasta - viisas päätös, jos on epävarmuutta.

Korpikylässä oli sauna lämpimänä ja sauna on muutoinkin jokapäiväinen päätöstapahtuma. Sitten oli hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa sekä viimeistä päivää edeltänyt lepo.

 

- - - drakbat.jpg

Lohkäärmevenefestivaali Övertorneålla. MSC osallistui kilpailuun, joka antoi hyvän alun päivälle.

- - - henkka-karta.jpg

Henkalla oli käytettävissä hieno kanoottikartta koko rajajoesta. Tässä lyhyt reitin tarkistus suvereniteettisaarten ohitse, joita sijaitsee välillä Risudden/Pekanpää ja Ylitornio/Aavasaksa.

- - - gummibatar.jpg

Koskenlaskua Matkakoskessa. Samana päivänä käytiin kilpailu kumiveneillä - näiden kahden välillä, jotka selviytyvät Matkakosken voimakkaista aalloista.

- - - matka-1.jpg

 Jani  pysyttelee enemmän Ruotsin rannan suuntaan, siirtyäkseen sitten keskemmälle.

- - - matka-2.jpg Henkka ja Karri valitsevat keskilinjan Matkakoskella.
- - - matka-3.jpg Matkakoskea...

 

3. heinäkuuta 2011: Korpikylä - Cape East 42 km

Sunnuntai ja viimeinen päivä ja tavoitteena joen suu. Ensiksi kuitenkin odotti Tornionjoen ehkä tunnetuin koski, Kukkolankoski. Sinne oli noin 25 kilometriä eikä mitään dramatiikkaa, enimmäkseen melomista. Aikaisin liikkeelle, klo 7.00.

Vajaat neljä tuntia myöhemmin oltiin kosken niskalla sitä arvioimassa. Joukko ihmisiä sekä Ruotsin että Suomen puolelta seurasi  jännityksellä koskessa esitettyä näytelmää, jossa melojat tanssivat voimakkaiden ja nopeasti virtaavien aaltojen päällä ja niiden sisällä.

Lopputulos – kaikki meni tosiaankin hyvin. Nyt oli jäljellä runsaat kaksi tuntia lopulliseen tavoitteeseen - Ruotsin itäisimpään pisteeseen, Cape East Haaparannassa.

 

- - - korpi-start.jpg

Enimmäkseen melomista odotettavissa - siksi myös lähtö aamuvarhaisella Korpikylästä. Tyyni sää vallitsee.

- - - kukkola-fors.jpg

Täällä ei enää ollut tyyntä, vaan piti olla tarkkana! Taustalla Kukkolankosken paatteja siian lippoamista varten, MSC-kanoottimelojien kamppaillessa kosken kanssa. Kaikki kuusi laskettelijaa selviytyivät Kukkolasta.

- - - cape-e.jpg

Cape East Haaparannassa, takana 295 km rajajokia pitkin. Poseerausta Ruotsin ja Suomen massamedialle, josta kanoottitapahtuma on saanut osakseen melko paljon huomiota.

- - - cape-e-spa.jpg Cape East ohjelmassa olivat Spa, kylpy ja päiväateria. Vasemmalta Alex Toolanen, Göteborg, Jesse Talvensaari ja Henkka Kivinen, molemmat Muoniosta, Jani Vaattovaara, Kittilä, Risto Laine, Kemijärvi, Karri Kivinen, Muonio, A-P Palokangas, Tengeliö ja Annikka Tuohino, Aavasaksa.

 

LOPPUSANAT:

Niin sitten päättyi viikko joella.

. - Vielä yksi vuosi jäljellä uuteen kanoottielämykseen, sanoo kemijärveläinen seniori Risto Laine, takanaan 13 Arctic Race kilpailua. Ja nyt myös hänelle ensimmäinen Midnight Sun Canoeing.

Hän on yksi niistä kaikkiaan 15:stä, jotka seitsemän päivän ajan koeajoivat ja testasivat MSC:tä näiden kaikkien mahdollisten näkökohtien osalta. Elämyksiä 295 km, lukemattomat luonnon näköalanäkymät ja jokien kosket ovat ohi. Itseluottamuksen ja tyytyväisyyden annos on saanut tästä seikkailusta kunnon potkun eteenpäin.

Tämän vuoden yleiskokemuksen päämääränä Muoniosta - Tornioon/ Haaparantaan oli ensisijaisesti testata kaikki MSC:hen liittyvä. Tästä on pyrkimyksenä järjestää vuonna 2012 seikkailu, joka houkuttelee monia, sekä yksilöjä että joukkueita. Viestijoukkueet ovat tervetulleita MSC:hen 2012!

- m.bj.jpg

Näin kävi keskellä Vuentokoskea - kumoon meni, mutta tilanne hallinnassa. Meloja liukui alas koskea, hänen kajakkinsa ollessa turvallisuuspartion valvonnassa. Turvallisuus on MSC-tapahtumassa kaiken A ja O. Kuva: Matti Björninen

Yhteistyössä:

- logo-ylitornio.gif